Ajatukseni suuntautuvat näiden vuoden vaihtuessa tulevaisuuteen. Tapana on toivottaa hyvää ja onnellista uutta vuotta ja tehdä uudenvuoden lupauksia. Hyvät aikeet voi vaikka aloittaa pistämällä tupakit, suklaat ja juomat piiloon. Sitten voi pinkaista lenkkipolulle ja katsastaa, mitä lautaselleen laittaa. Itse pidän tärkeänä millä täytämme mielemme - helposti sulavilla kauniilla ja rohkeilla vai otammeko kunnon kirjan luettavaksi. Eikä vähäisintä liene, minkälaiset suhteet meillä on läheisiin ihmisiin. Hyvät aikeet koetellaan tavallisessa arjessa. Yksilöiden teot voivat kasvaa koko yhteisön voimaksi tai jopa haitaksi. Vastuuta tarvitaan yksilöiden lisäksi yhteiskunnan tekoihin. Miten voimme omalla toiminnallamme tehdä tulevaisuudesta hyvän ja onnellisen?
Olen lämmitellyt mielessäni uudelleen ajatusta kestävästä tulevaisuudesta, ja miten se mahdollisesti voi toteutua. Tulevaisuuden kestävyys voi olla yhteydessä kulutustapoihimme. Joulun tienoilla ainakin huomaa, että kaupat vyöryvät tavaroista, joita emme oikeastaan tarvitse. Hittituotteita tulee ja menee. Meihin vaikutetaan huomaamattamme. Kuinka moni vielä käyttää esimerkiksi leipäkonetta? Olemme omaksuneet pikkuhiljaa elämäntavan, joka kertoo liiasta aineellisesta kuluttamisesta. Tuskinpa hyvää hengen ravintoa - taidetta ja kulttuuria - voi kuluttaa liikaa. Miten elämäntapamme voi vahvistaa kestävää maailmaa sukupolvelta toiselle?
Nyt puhutaan ekologisesta jalanjäljestä, joka kullakin yksilöllä on erilainen kulutustottumuksista riippuen. Siinä on keskeistä, miten paljon ihminen kuluttaa luonnonvaroja. Meillä jokaisella on syytä katsoa, minkä jäljen jätämme. On isoja ja pieniä tekoja. Lentomatkoja ja auton käyttöä välttävä pienentää ekologista jalanjälkeään. Yksinkertaisimmillaan voi säästää maapallon energiavaroja käyttämällä muovikassien sijaan kangaskasseja kauppareissulla.
Kestävä kehitys on paitsi ekologista, myös taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista. Nykymallisen talouden kestävyys on kyseenalaistunut, ja sen syitä on syytä pohtia. Kuluttajina voimme vaikuttaa oman taloutemme kestävyyteen, mutta kansantaloudet ja globaalit taloudet ovat monimutkaisempia rakenteita. Tavallisena kansalaisena voi kuitenkin ihmetellä sitä, miksi jatkuvan taloudellisen kasvun tavoitetta ei kyseenalaisteta. Maapallon luonnonvarat ovat rajalliset, ja siitä Rooman klubi varoitteli jo 60-luvulla. Turhaan. Jos ilmastotalkoisiin aiotaan tosissaan ryhtyä, voisi katsastella ensin vaikka elektroniikkaromuvuoria. Nykyään kodinkoneiden käyttöikä on lyhyt, eikä niitä edes kannata korjata. Liki samaan pakettiin kuuluu tietokoneiden, televisioiden ja digilaitteiden uusiminen muutaman vuoden välein. Kertakäyttökulutus tuhoaa yhteisen tulevaisuutemme perusteita. Taloudellisesti kestävä kehitys voi tarkoittaa sitä, että voimme luottaa siihen, että elämämme aineellinen pohja on turvattu eri elämäntilanteissa.
Taloudellinen turvallisuus varmistaa elämänmuotomme sosiaalista kestävyyttä. Tulevaisuutta kantavat peruspalvelujen saatavuus, turvattu työpaikka, koulutus, asuminen ja mahdollisuus osallistua tasa-arvoisena kansalaisena yhteisön elämään. Sosiaalinen kestävyys on oikeutta kuulua johonkin yhteisöön vastakohtana syrjäytymiselle ja syrjäyttämiselle. Kulttuurisesti kestävä kehitys toteutuu mm. joka ihmisen oikeutena osallistua ja nauttia kulttuurista ja taiteesta. Pidän arvokkaana erityisesti ITE-taiteen saamaa näkyvyyttä. Mielestäni kestävä tulevaisuus edellyttää yhtäläisiä taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia kansalaisoikeuksia. Sellainen tulevaisuus kertoo luottamuksesta ja sosiaalisesta pääomasta. Suuria sanoja, mutta mahdollisia, tahdon asioita.
Uudet näkemykset hidastaa elämänmenoa ja hillitä kuluttamista haastavat jatkuvan taloudellisen kasvun ideologian. Mm. Britanniassa on levinnyt hitaan elämisen malli (slow living) vastaiskuna tehokkuutta ja kilpailukykyä pursuavalle elämänmuodolle. Oletan, että tutkija Timo Kopomaa puhuu samasta asiasta leppoistamisena (ks. kirja Leppoistamisen tekniikat). Miten ihmiset voisivat antaa aikaa itselleen ja toisille - oikeasti elää - jauhautumatta rikki oravanpyörässä?
Nyt olisi jännittävää kuulla sukuseuran jäseniltä tarinoita ja kommentteja, mitä elämänviisautta he ovat saaneet vanhemmilta sukupolvilta tai mihin ratkaisuihin ovat itse päätyneet kokemuksensa pohjalta. Miten siis elää niin, että maailma on edelleen elämisen arvoinen tuleville sukupolville? Mitä voimme jakaa toisillemme yhteiseksi viisaudeksi? Voitte haastatella perheen ja suvun vanhimpia ja kertoa heidän mietteitään elämänmenosta tällä palstalla. Areena on avoin.
Tapaamisiin
Liisalainen
maanantai 12. tammikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Asiaapa kirjoitat, Liisalainen!
Tulin juuri kansalaisopiston jumpasta, ensimmäisestä tälle vuodelle, ja luettuani kirjoituksesi aloin miettiä - jumpan vetreyttämin aivoin - lapsuudenkotini elämänmenoa. Mietittiinkö meillä kestävää kehitystä? Eipä tietenkään, koska siihen maailman aikaan ei ajateltu maailman voimavarojen ehtyvän.
Meillä oli kauppa eikä meillä koskaan ollut puutetta eikä nälkää, mutta ei meillä myöskään ollut mitään kerskakulutusta. Vanhempiani ei kiinnostanut tavaran kerääminen. He olivat yhteiskunnallisesti orientoituneita, maailmanparantajia, ei heidän tarvinnut hakea elämäänsä sisältöä tavaran keruusta.
Lapsuudenkodista lähdettyäni törmäsin ihmisiin, joille tavaran vaaliminen oli tärkeää; huonekaluja piti varoa ihan viihtymisen kustannuksella. Meillä oli kotona olohuoneessa niin kauan kuin muistan käytössä kulunut pöytä. Sen ääressä istuivat niin herrat (mm. ministerit)kuin narritkin. En muista vanhempieni koskaan suunnitelleen uuden pöydän ostoa. Minusta heillä oli tervettä talonpoikaisjärkeä. He eivät halunneet tuhlata tyhmästi.
Lapsuuteni jouluista muistan, miten isä aina pukin mentyä keräsi ja laskosti nätisti kaikki lahjoista tulleet lahjapaperit. Myös lahjanarut hän kääri rullalle. En kuitenkaan muista, että meillä olisi koskaan käytetty pakettien käärimiseen näitä vanhoja lahjapapereita.
Minuun isän tapa säästää lahjapaperit on kuitenkin vaikuttanut sen, että kerään käytetyt joulunarut ja -paperit talteen. Jonkun verran olen lahjojani, - joita ei ole paljon! - käärinyt käytettyihin papereihin. Käytetyille lahjanaruille olen keksinyt pitkin vuotta monenlaista käyttöä.
Viime jouluna käärin lahjani sanomalehtipaperiin ja sidoin paketit käytetyillä lahjanaruilla. Tuli todella upeita kääröjä. Sanomalehtipaperista saa todella kauniita paketteja. Suurten firmojen lehden koko sivun kattavat ilmoitukset ovat väriensä puolesta - ja muutenkin - taideteoksia.
Olen kerran kartoittanut ekologisen jalanjälkeni. Ei se suuri ole, koska minulla ei ole autoa, nyt ei ole pyykkikonettakaan. Syksyllä kun vaihdoin asuntoa, luovuin myös televisiosta. Tyttärenpoikani Elias, 6, kyseli äskettäin, milloin ostan television. Kerroin totuuden: tuskin koskaan. Minusta TV vie liikaa kallista aikaani. Monet - parhaat - TV-ohjelmat tulevat sitä paitsi radiosta.
Nyt kun energian säästämisestä on puhuttu, olen laskenut asuntoni lämpötilan alle 20 asteen. Viileässä on ihana nukkua. Pyrin myös säästämään vettä. Eliaksellekin olen huomauttanut monta kertaa veden tuhlauksesta: "Aiotko haaskata maailman kaikki vedet, poika?" En tiedä, saisiko mummu näin sanoa. Olen puhunut lapselle myös siitä, että voisimme luopua joululahjoistamme ja ostaa jollekin köyhälle afrikkailaisperheelle vuohen. Niin pitkälle emme ole vielä päässeet, mutta Elias makustelee kyllä ehdotustani. Hän on luonteeltaan hyvin antelias. Ja me keräämme yhdessä pulloja, pulloprojektistamme voimme hyvinkin joskus lahjoittaa puutteessa eläville yhden vuohen verran.
Tässä tätä nyt tuli. Ihan kiva keskustelunavaus sinulta, Liisalainen!
Iloista ja innostavaa kestävän kehityksen vuotta 2009!
Marja-Leena Siilinjärveltä
(Toivo Y:n tytär ja Annan sukuhaaraa)
Eipä tunnu kestävä kehitys kiinnostavan keskustelun aiheena. Minä olen kyllä palannut Liisalaisen innoittamana aiheeseen omissa ajatuksissani ihan päivittäin.
Nyt mietin, olenko suoraastaan hassu pyrkimyksineni säästää maapalloa. Edellisessä kirjoituksessani kerroin säästäväni vettä. Joku voi ajatella, että olen nuuka ja siksi säästän vettä. Saatan olla nuukakin, säästää joissakin asioissa. Mutta sitten taas tuhlaan toisisswa asioissa. Vesilaskuani on kuitenkaan pysty juurikaan pienentämään, vaikka kuinka vähän vettä käyttäisin, koska taloyhtiössämme ei ole asuntokohtaisia vesimittareita, vesilasku siis jaetaan asuntojen - vai oisiko asukkaiden kesken - tasan.
Paljon tänä päivänä kirjoitetaan kestävästä kehityksestä. Minun kohdallani viesti on kyllä mennyt perille, minusta on suorastaan vastenmielinen ajatus että lähtisin nykyisellään jonnekin etelän aurinkoon. Lentäminen jos mikä saastuttaa. Luulen, että jos lähtisin lentokoneella jonnekin, en nykyisellä tietämykselläni puhuisi siitä, vaan tekisin matkan salaa. Tässä alan sitten miettiä sitä, matkustavatkohan ainakin jotkut ihmiset ulkomaille vain kertoakseen toisille olleensa ulkomailla. On hoienoa tehdä ulkomaanmatkoja?
En ole rikas, eläkkeeni on aika pieni, koska olen tehnyt vuosikausia tutkimusta stipendien varassa. Ehkä kohdallani on kyse happamista pihlajanmarjoista, kun katson, ettei raha ole ihmiselle hyväksi. Ihminen, joka ei ole koskaan elänyt puutteessa, ei ymmärrä puutteessa eläviä. Tästä seuraavat sitten monet yhteiskunnalliset epäkohdat ja epäoikeudenmukaisuudet.
Loputtomiinhan tätä voisi jatkaa. Lopetan nyt kuitenkin ja jatkan toiste.
Marja-Leena Toivo Y:n tytär Siilinjärveltä
Lähetä kommentti